27.9.2021
Päivitys korona-ohjeistukseen Oulu Dance Academyn oppilaille ja tilojen käyttäjille
Huolehdi käsihygienista ja käytä käsidesiä. Tiloissamme on käytössä kaikille desifiointi aineita.
Vältä ylimääräistä oleskelua pukuhuoneessa. Pukuhuone on tarkoitettu vain vaatteiden vaihtoa varten. Kun olet vaatteet vaihtanut, siirry käytävään odottamaan tuntisi alkua.
Tiloihin ei saa tulla sairaana. Muistakaa noudattaa viranomaismääräyksiä, esim. karanteenit yms.
Oppilaat voivat osallistua tunneille Zoomin välityksellä, mutta siitä tulee ilmoittaa ryhmään/opettajalle hyvissä ajoin.
Maskin käyttö pakollista kaikille yli 12-vuotiaille yleisissä tiloissamme oleskeleville. Jos jostain syystä joku huoltajista on salissa tunnin aikana (opettajan lupa on oltava), myös silloin on maskia pidettävä.
Tunnilla maskia voi pitää oman harkinnan mukaan, mutta se ei ole välttämätöntä.
Jos joku haluaa, että jollain yli 12-v tunnilla tulee käyttää maskia, voi siitä ilmoittaa tunnin opettajalle erillisellä viestillä hyvissä ajoin ennen ko. tuntia. Tällöin opettaja huolehtii, että ko. tunnilla olevat laittavat maskin.
Kulunvalvonta jatkuu. Eli kaikki oppilaiden huoltajat ja muut tiloissa olevat kirjoittavat nimensä, saapumis- sekä poistumisajan kulunvalvontalistaan. Tunneille tulevien oppilaiden et tätä tarvitse tehdä, sillä heidät kirjataan oppilaslistoihin opettajien toimesta.
Suosittelemme, että kaikki ottaisivat koronarokotteet, jos se on terveydellisistä syistä mahdollista. Meidän opettajamme on kaikki rokotettu vähintään kerran ja lopuillakin toinen rokotuskerta on pikapuoliin.
15.8.2021
Korona-ohjeistus Oulu Dance Academyn oppilaille ja tilojen käyttäjille
Noudatamme toiminnassamme THL:n ja Opetushallituksen ohjeita. Tutustukaa alla oleviin ohjeisiin ja huolehtikaa myös, että lapset osaavat toimia ohjeiden mukaisesti.
-
Tiloihin ja tunneille ei saa tulla oireisena eikä myöskään, jos oppilaan välittömässä lähipiirissä on oireisia
-
Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää
-
Huomioithan turvavälit.
-
Tiloissa ei saa olla ylimääräisiä ihmisiä. Tunnille tuoja voi jäädä lähistölle tai tiloihin, jos kyseessä on pieni tanssijan alku (maks. 1 huoltaja/pieni oppilas)
-
Käytössämme on ”kulunvalvonta”. Tunneille olevat oppilaat opettaja kirjaa omiin listoihinsa, mutta ns. ulkopuoliset tiloissa oleskelevat kirjoittavat nimensä, päivämäärän, saapumisajan sekä poistumisajan erilliseen listaan.
-
Noudata hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.
-
ennen tuntia ja tunnin jälkeen käsien pesu ja käsidesin käyttö, lasten käsidesin käyttöä valvoo aikuinen
-
aivastaminen ja yskiminen kertakäyttönenäliinaan tai kyynärtaipeeseen, käsien pesu tämän jälkeen
-
ODA:n tilojen kosketuspinnat (esim. ovenkahvat, tangot jne.) desinfioidaan jokaisen tunnin jälkeen
-
vältä tarpeetonta kasvojen koskettelua
-
otathan mukaan pienen pyyhkeen hien pyyhkimistä varten
-
-
Kaikki 12 vuotta täyttäneet käyttävät maskia tiloissamme myös tuntien aikana. Alle 12 -v maskin käyttö oman harkinnan mukaan.
-
Pidä mukanasi omaa, nimettyä juomapulloa.
-
Oppilaiden tulee tuoda mukanaan omat jumppamatot, rullat yms. tarvittava, jos ne ovat kotoa saatavilla. ODA:n välineitä saa käyttää, mutta jokainen käyttäjä huolehtii ko. välineiden desinfioinnista tunnin jälkeen.
-
Pukuhuone on käytössä, mutta vain vaatteiden vaihtoa varten. Jos pukuhuone on täynnä, odota rauhassa vuoroasi pukuhuoneen ulkopuolella turvavälejä noudattaen.
-
Jos mahdollista vaihda treenikamppeet päällesi jo kotona. Näin vältämme turhaa tungosta.
-
Opettajien olisi hyvä tietää, jos oppilaalla on esim. allergioita, jotka saattavat aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita
-
Jos pandemiatilanne pahenee ja voimaan tulee uusia rajoituksia, opetusta jatketaan etänä Zoomin kautta. Osa tunneista voidaan myös korvata etätehtävinä ja tarvittaessa puuttuvia tunteja korvataan rajoituksien purkauduttua erikseen määriteltävänä aikana.
-
Tunneille voi osallistua myös Zoomin kautta esimerkiksi, jos oppilas on nuhainen eikä paikanpäälle voi tulla. Ilmoita tällaisessa tapauksessa opettajalle tilanteesta mielellään edellispäivänä, jotta opettaja ehtii aukaista Zoom-tunnin. Jos ilmoitus zoom-osallistumisesta tulee myöhemmin emme voi taata, että tuntia ehditään avata ajoissa.
-
Jos oppilas sairastuu tunnin aikana, opettajat siirtävät hänet toimistotilaan valvotusti odottamaan hakijaansa. Huolehdithan, että opettajalla on tarvittavat ajantasaiset yhteystiedot saatavilla. Ensisijaisesti tiedonvälitykseen käytetään whatsapp-sovellusta ja kiireellisessä tapauksessa otamme yhteyttä puhelimitse.
-
HUOM! ODA:N HENKILÖKUNNALLA ON OIKEUS POISTAA TILOISTA SELLAINEN HENKILÖ, JOKA EI NOUDATA NÄITÄ OHJEITA. Pienten lasten kohdalla ilmoitamme huoltajalle mahdollisista ongelmista.
Jos näistä varotoimenpiteistä huolimatta tilojemme käyttäjällä todetaan koronatartunta
-
Jos tiloissamme on tapahtunut altistumista koronavirukselle tai todetaan tartuntatapauksia, terveydenhuoltoviranomaiset päättävät tartunnan leviämistä rajoittavista toimenpiteistä. Näitä toimia voivat olla tilojen sulkeminen tai henkilöitä voidaan määrätä tartuntatautilain nojalla karanteeniin tai eristyksiin.
-
Tartuntatautilain mukaisia rajoitustoimenpiteitä, kuten karanteenia, käytettäessä tilanteet poikkeavat toisistaan, joten koulutuksenjärjestäjä (Oulu Dance Academy) tekee ratkaisut kunnan terveydenhuoltoviranomaisten päätösten edellyttämällä tavalla.
-
Jos koronavirustartunta todetaan jollakulla oppilaalla tai oppilaitoksessa työskentelevällä, selvitetään, onko tapahtunut altistumista.
-
Tartuntaketjujen selvitystyö kuuluu kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Oulu Dance Academyn henkilökunta avustaa tässä jäljityksessä mahdollisuuksien mukaan ja esimerkiksi kulunvalvontamme on käytössä tämän takia.
-
Altistuneet jäljitetään ja asetetaan karanteeniin 14 vuorokaudeksi tartuntatautilaissa säädetyin menettelyin.
-
Koronavirustartunnan saaneen on oltava pois tunneilta vähintään 14 vuorokauden ajan oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään niin, että hän on ollut vähintään kaksi vuorokautta oireeton ennen kuin palaa oppilaitokseen.
-
Jos opetusta ei tartuntatautilain mukaisten rajoitustoimenpiteiden vuoksi voida järjestää lähiopetuksena, opetusta voidaan järjestää korvaavilla tavoilla, kuten etäopetuksena Zoomin kautta ja etätehtävinä.
Muistilista maskin käyttöön
-
Kokeile erilaisia maskeja, jotta löydät sellaisen kasvoillesi sopivan mallin, jonka läpi pystyt hengittämään.
-
Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana tarvitset.
-
Varaa mukaan käsihuuhdepullo ja tarvittaessa ylimääräisiä maskeja vaihtoa varten.
-
Pese tai desinfioi kädet ennen kuin asetat uuden tai puhtaan maskin.
-
Aseta maski kasvoille hyvissä ajoin ennen liikennevälineeseen nousemista.
-
Varmista, että maski asettuu tiivisti kasvoille ja peittää suun, nenän ja leuan.
-
Älä koske maskiin tai siirrä sitä leuan alle tai otsalle käytön aikana.
-
Jos kosket maskiin käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi ennen koskemista ja sen jälkeen.
-
Älä pue käytettyä maskia uudelleen.
-
Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.
-
Poista maski puhdistetuin käsin tarttumalla sen nauhoista. Älä koske maskin ulkopintaan.
-
Laita kertakäyttöinen maski suoraan roskiin käytön jälkeen ja uudelleen käytettävä kangasmaski muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen.
-
Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.
-
Pese kangasmaski 60 asteessa aina käytön jälkeen tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele maski ja kuivata se paikassa, jossa on raitis ilma.
Tiedote 25.11.20
Valitettavasti Oulussakin olemme siirtyneet koronan kiihtymisvaiheeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että tehostamme vielä loppulukukaudeksi toimia, jotta harrastaminen olisi edelleen turvallista. Tässä kootusti voimassa olevat ohjeistuksen sekä torstaista 26.11. voimaan tulevat lisäykset.
Voimassa olevat ohjeet muistutuksena:
-
Tiloihin ja lähiopetukseen saa tulla vain täysin terveenä ja oireettomana.
-
Muista käsi- ja yskimishygienia
-
Kaikilla tiloihin tulevilla vähintään 15-v on oltava käytössään kasvomaski. Maskia saa käyttää myös tunnilla.
-
Tiloihin saa tulla vain esim. välttämätön oppilaan saattaja.
-
Pukuhuoneessa ei saa oleskella.
-
Odota tunnin alkua siihen osoitetulla odotusalueella.
-
Muista käyttää kulunvalvontalistaa. Tämä on mahdollista jäljitystä varten tärkeää. Opettaja merkitsee normitunneilla kävijät omiin listoihinsa.
-
Olethan ladannut itsellesi koronavilkun.
Lisäykset ohjeisiin:
Oppilasmäärää/ryhmä tullaan rajoittamaan loppukaudeksi siten, että yhdessä ryhmässä on maksimissaan 9 oppilasta. Ryhmille, joissa on enemmän kuin 9 oppilasta, on luotu nimenhuutojärjestelmä, jonka kautta alla lueteltujen ryhmien oppilaiden pitää ilmoittautua tunneille. Ilmoittautumislinkki tässä:
https://oda.nimenhuuto.com/public_join
Ne, jotka mahdollisesti eivät ”mahdu” tunneille, voivat osallistua opetukseen Zoomin kautta. Jos joku haluaa korvata poissaolojaan muilla tunneilla, tulee siitä ehdottomasti kysyä etukäteen esim. WhatsApp-viestillä.
Ryhmät, joita rajoitus ja ilmoittautumisvelvollisuus koskee:
Maanantaina Tenavat klo 17.45–18.30
Tiistaina Esibaletti/tenavat klo 17–17.45
Baletti 4 klo 17.45–18.45
Repertuaari 1–2 klo 18.45–19.45
Torstaina Baletti 2–3 klo 18–19
Point perustaso 1 klo 18–18.45
Point perustaso 2 klo 18.15–19.00
Baletti 5 klo 18.45–20.00
Pukuhuoneen käyttöön ja odotteluaikaan lisäohjeita. Pukuhuoneessa vaihdetaan vain vaatteet, jonka jälkeen sieltä pitää poistua odottamaan tunnin alkua tanssijoille merkitylle alueelle. Jos mahdollista, vaihda vaatteet jo kotona, jotta saamme nopeutettua siirtymiä saleihin. Pukuhuoneessa saa olla vain yhden ryhmän oppilaita samaan aikaan, muiden on odotettava omaa vuoroaan. Jotta tämä onnistuisi, tule paikalle noin 10 min ennen tuntisi alkua. Tietyt opetustunnit lyhennetään 5 minuutilla ja opettaja tuo oppilaat vaatteiden vaihtoon. Omaan opetustunnin saliin saa siirtyä heti, kun edelliset ovat sieltä ryhmänä poistuneet. Vielä tarkennus sellaisille oppilaille, joilla on peräkkäisiä tunteja (esim. torstaisin kärkitossut ja baletin tekniikka): ota ensimmäiselle tunnille mukaan kaikki mitä tarvitset sen illan tuntien aikana. Näin vältämme ylimääräistä liikkumista yleisissä tiloissa ja turvavälit on mahdollista säilyttää.
Maskien käyttö on tiloissamme pakollinen kaikille 15-vuotta täyttäneille. Toivomme, että myös tätä nuoremmat (erityisesti yläkouluikäiset) alkaisivat käyttää maskeja mahdollisuuksien mukaan. Tunnilla voit ottaa maskin pois, jos et pysty treenaamaan sen kanssa. Me opettajat pidämme myös maskeja tuntien aikana mahdollisuuksien mukaan.
Kangasmaskeja on myynnissä sekä lasten- että aikuisten kokoja toimistossa olevassa Dance Store Oulun sivumyyntipisteessä. Myös kertakäyttöisiä maskeja saa ostaa sieltä. Maksu tapahtuu tekstiviestinä saatavan linkin kautta. Valitettavasti vielä emme pysty ottamaan korttimaksuja tai käteistä vastaan.
Noudattamalla näitä ohjeita selviämme varmasti tästäkin vaiheesta. Ja uskon, että vuodenvaihteen jälkeen pääsemme palaamaan taas normaalimpaan toimintaan.
Koronapäivitys 5.10.2020
Tähän mennessä olemme selvinneet hyvin korona-ajan ylimääräisistä haasteista. Kiitos siitä kuuluu meille kaikille - oppilaille, huoltajille ja opettajille. Jatketaanhan edelleen turvaohjeiden noudattamista eli muistamme käsihygienian ja turvavälit, salille ei tulla oireisena, salille vain välttämätön saattaja, pukuhuone on vain vaatteiden vaihtamista varten …
Olethan jo ladannut puhelimeesi Koronavilkun.
Uusi vahva suosituksemme on, että tiloissamme kaikki yli 15-vuotiaat käyttävät maskia. Erityisesti maskin käyttö on tärkeää, kun turvaväleistä ei pystytä huolehtimaan esimerkiksi, kun pienempien oppilaiden vanhemmat ovat paikalla auttamassa lapsiaan. Oppilaiden maskin käyttö on myös suositeltavaa, kun oleskellaan yleisissä tiloissa ja pukuhuoneessa. Tunnilla sen sijaan maskin voi jättää pois, mutta myös maskin kanssa saa olla tunnilla. Me opettajat käytämme myös maskeja yleisissä tiloissa ollessamme.
Jos käytte ulkomailla tai olette oleskelleet Suomessa alueilla, joissa on epidemian kiihtymis- tai leviämisvaihe:
tiloihimme saa tulla, kun alueelta palaamisesta on kulunut vähintään 14 vrk eikä oireita ole tänä aikana ollut. Salille saa tulla aikaisemmin myös, jos on käynyt koronatestissä ja testin tulos on negatiivinen. Joissakin tapauksissa tiloihin saa tulla edellisistä ohjeista poiketen erillisluvalla (neuvoteltava toimiston kanssa asiasta) ja tarpeellista suojavarustusta käyttäen
Maskin käyttö ja sen antama suoja ovat saaneet aikaan paljon keskustelua ja jakaneet mielipiteet puolesta ja vastaan. Toivomme silti, että kunnioitamme erityisesti riskiryhmäläisiä ja niitä, jotka pitävät maskin käyttöä aiheellisena. Eli huolimatta omasta mielipiteestäsi, käytä maskia tiloissamme.
Korona-ohjeistus Oulu Dance Academyn oppilaille ja tilojen käyttäjille
Noudatamme toiminnassamme THL:n ja Opetushallituksen ohjeita. Tutustukaa alla oleviin ohjeisiin ja huolehtikaa myös, että lapset osaavat toimia ohjeiden mukaisesti.
-
Tiloihin ja tunneille ei saa tulla sairaana
-
Tiloihin ja tunneille ei saa tulla myöskään, jos on ollut lähiaikoina ulkomailla. Tällöin tulee noudattaa 14 vrk omaehtoista karanteenia yleisten suosituksien mukaisesti.
-
Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää
-
Huomioithan turvavälit mahdollisuuksien mukaan. Salien lattioihin ja tankoihin on merkitty valmiiksi turvavälit.
-
Tiloissa ei saa olla ylimääräisiä ihmisiä. Tunnille tuoja voi jäädä lähistölle tai tiloihin, jos kyseessä on pieni tanssijan alku (maks. 1 huoltaja/pieni oppilas)
-
Käytössämme on toistaiseksi ”kulunvalvonta”. Tunneille olevat oppilaat opettaja kirjaa omiin listoihinsa, mutta ns. ulkopuoliset tiloissa oleskelevat kirjoittavat nimensä, päivämäärän, saapumisajan sekä poistumisajan erilliseen listaan.
-
Noudata hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.
-
ennen tuntia ja tunnin jälkeen käsien pesu ja käsidesin käyttö, lasten käsidesin käyttöä valvoo aikuinen
-
aivastaminen ja yskiminen kertakäyttönenäliinaan tai kyynärtaipeeseen, käsien pesu tämän jälkeen
-
ODA:n tilojen kosketuspinnat (esim. ovenkahvat, tangot jne.) desinfioidaan jokaisen tunnin jälkeen
-
vältä tarpeetonta kasvojen koskettelua
-
otathan mukaan pienen pyyhkeen hien pyyhkimistä varten
-
-
Maskien käyttöä ei yleisesti suositella, mutta maskia voi halutessaan käyttää ottaen huomioon siihen liittyvät ohjeet.
-
Pidä mukanasi omaa, nimettyä juomapulloa.
-
Oppilaiden tulee tuoda mukanaan omat jumppamatot, rullat yms. tarvittava, jos ne ovat kotoa saatavilla. ODA:n välineitä saa käyttää, mutta jokainen käyttäjä huolehtii ko. välineiden desinfioinnista tunnin jälkeen.
-
Pukuhuone on käytössä, mutta vain vaatteiden vaihtoa varten. Jos pukuhuone on täynnä, odota rauhassa vuoroasi pukuhuoneen ulkopuolella turvavälejä noudattaen.
-
Jos mahdollista vaihda treenikamppeet päällesi jo kotona. Näin vältämme turhaa tungosta.
-
Jokaiselle ryhmälle osoitetaan paikka, jossa voi odottaa oman tunnin alkamista. Saliin saa siirtyä heti, kun opettaja antaa siihen luvan.
-
Opettajien olisi hyvä tietää, jos oppilaalla on esim. allergioita, jotka saattavat aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita
-
Jos pandemiatilanne pahenee ja voimaan tulee uusia rajoituksia, opetusta jatketaan etänä Zoomin kautta. Osa tunneista voidaan myös korvata etätehtävinä ja tarvittaessa puuttuvia tunteja korvataan rajoituksien purkauduttua erikseen määriteltävänä aikana.
-
ODA:n kaikille tunneille voi osallistua myös Zoomin kautta esimerkiksi, jos oppilas on nuhainen eikä paikanpäälle voi tulla. Ilmoita tällaisessa tapauksessa opettajalle tilanteesta ajoissa, jotta opettaja ehtii aukaista Zoom-tunnin.