Kevään kilpailukausi avattu Glow:ssa
- ouludanceacademy
- 25 minuuttia sitten
- 1 min käytetty lukemiseen
Tammikuun lopulla päästiin muutamien solistien kanssa vuoden ensimmäiselle kisareissulle Muurameen Glow -tanssikilpailuun! Matka toteutettiin yhdessä Velvet Dance Companyn kanssa ja mukana oli neljä opettajaa, sekä 9-18-vuotiaita erikoiskoulutusryhmäläisiä.
Kilpailimme tällä kertaa ainoastaan baletin ja nykytanssin sooloteoksilla ja osalle tanssijoista kilpailu oli vielä ensimmäinen esiintyminen kärkitossuilla, jännitystä riitti! Neljä nykytanssisooloa saivat myös ensiesityksensä yleisön edessä. Päivä sujui iloisesti ja kaikki kokivat onnistumisia lavalla, päivän päätteeksi tanssijat saivat myös mukaansa muutamia kunniakirjoja ja palkintoja. Tästä on hyvä jatkaa tanssikautta, seuraavaksi suuntaamme katseet kevään näytöskoreografioiden opetteluun ja ylimmän erikoiskoulutusryhmän kanssa Portugalin reissuun!
Upeat kuvat ovat ottaneet Esa Romppainen ja Jani Salonen





































Kommentit